Iloisten veronmaksajien rekisteröityminen on viivästynyt Veronmaksajain Keskusliiton Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) tekemän kantelun vuoksi. Veronmaksajain Keskusliitto katsoo, että yhdistyksen nimi on sekoitettavissa omaan nimeensä ja siitä käytettävään lyhenteeseen. Käytännössä kantelu on estänyt rekisteröinnin ja haitannut Iloisten veronmaksajien toimintaa.
Iloiset veronmaksajat jätti tänään PRH:lle vastineensa Veronmaksajain Keskusliiton kanteluun. Vastauksessaan Iloiset korostaa, että Iloisten veronmaksajien viesti on niin periaatteessa kuin käytännössäkin osoittautunut omaleimaiseksi ja erottelukykyiseksi, eikä sekaantumisen vaaraa tai harhaanjohtavuutta yhdistysten nimien välillä ole.
"Sana 'veronmaksaja' eri taivutusmuodoissaan on yleiskielinen sana, joka kuvaa lähes koko Suomen kansaa, eikä sillä ole erottelukykyä. -- [H]istoriassa veronmaksajat -sanaa ei ole käytetty laajasti etujärjestökentällä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Veronmaksajain Keskusliitto täyttäisi kaikki verovelvollisten edustustarpeet", todetaan vastineessa.
Toisin kuin verotukseen myönteisesti suhtautuva Iloiset, Veronmaksajain Keskusliitto ajaa sääntöjensä mukaisesti "verorasituksen pienentämistä ja julkisten menojen supistamista" (Veronmaksajain Keskusliiton säännöt, 2 §:n kohdat 1 ja 2). Tämä on osan veronmaksajista mielestä tavoiteltava asia, muttei kaikkien. Siitä todistaa omalta osaltaan myös Iloisiin jo tähän mennessä kohdistunut kiinnostus ja jäsenmäärän nopea kasvu ilman mainittavaa markkinointia. Monet ihmiset ovat veronmaksajina iloisia, ja haluavat myös keskustella veroista siitä lähtökohdasta!
- Iloiset veronmaksajat pitää rekisteröimisestä ja nimestä aiheutunutta kohua valitettavana. Mielestämme sekaantumisen vaaraa ei ole, eikä nimi ole harhaanjohtava, vaan erottaa meidät selkeästi olemassa olevista organisaatioista. Yhteiskunnallisesti tärkeätä ja latautunutta sanaa 'veronmaksaja' on voitava käyttää useiden eri järjestöjen nimissä. Toivomme, että tämä hyödytön kiista ratkeaa nopeasti, ja pääsemme eteenpäin käymään mielenkiintoista keskustelua verotuksesta kaikkien kiinnostuneiden kansalaisjärjestöjen välillä, kommentoi Iloisten veronmaksajien puheenjohtaja Aleksis Nokso-Koivisto.
Lue koko vastine täältä.
iloisin mielin verotuksen puolesta jo vuodesta 2004